Tiedättekös mitä kivaa sain viimein tehtyä? Sain liimattua vuosien varsilta kertyneet elokuva, -teatteri- ja konserttiliput niille varattuun kirjaan. Kirjaa ei tullut mitenkään erityisesti ”taitettua”, vaan kylmästi liimailin ja teippailin omien vuosiensa kohdalle niistä säilyneet erilaisten tapahtumien liput ja laput.
Lappujen selailu, sorttaaminen ja liimaaminen aiheutti spontaaneja oivalluksia:
– Tänä vuonna on tapahtunut näin paljon!
– 2010 olin myös Pietarissa, miksei siltä matkalta ole säilynyt mitään?
Nimeämättömiä ja vuosiluvuttomia ”pääsylippuja” löytyi myös verrattain paljon. Niitä tutkiessa herää kysymys: Miksi en heti kirjannut mikä tapahtuma oli kyseessä, tai miksei tapahtumanjärjestäjä sitä tehnyt? Visuaalisena suunnittelijana voin vain jälleen kerran todeta: Kaikkeen mahdolliseen tapahtumiin liittyvään printtimateriaaliin kannattaa aina laittaa ainakin vuosiluku, mieluiten myös päivämäärä ja tapahtuman nimi.
Aion jatkaa kirjan täyttämistä pikku hiljaa, kun muistelen ja kirjoittelen sinne kenen kanssa olen missäkin ollut, vai olenko ollut yksin ja mitä muuta tapahtumaan on liittynyt. Tai kun vanhoja teatterilippuja tai muuta kiinnostavaa ilmestyy käsiini lisää. Muistelu herättää tunteita, rikkaita ja kauniita, toiset riipaisevan kaihoisia. “Tässä teatteriesityksessä olimme yhdessä, kun syöpädiagnoosi oli saatu”. Jep.
Jotkin isot matkat tai tapahtumat saivat omat aukeamansa. Kreikan saaristo yksin vuonna 2006, Tolosa – Baskimaan kiertue kuoron kanssa 2008, miksei sieltä ollut enempää lippusia, pitääpä vielä kaivella, Lontoon joulukeikka kuoron kanssa 2009, Kuuba 2011, NYC ja East Coast 2015…
En ole ikinä ollut interrailaamassa (ei todellakaan ole myöhäistä, go for it!) tai muuten kierrellyt ylettömästi maailmaa. Matkoja on silti tullut tehtyä yllättävän paljon ja kivahan niitäkin on muistella. Ei muistelun mukavuutta matkaa tehdessä edes ymmärrä.
Melkein hauskimpia ovat kuitenkin elokuvaliput. Kunpa olisin säästänyt niistä ihan kaikki elämäni varrelta. Jossain vaiheessa tuli nimittäin käytyä elokuvissa todella paljon, ennen Finnkinoa nimittäin. 90-luvun lopulla oli aina pakko päästä Espoo Ciné -festivaaleille, jossa saatoin katsoa kolme todella erilaista, mutta myös paljon ajatuksia herättävää elokuvaa päivässä. Sitten tuli vaihe, kun olen katsonut paljon elokuvia kotona.
Muistoja varten varaamani kirjan olen itse sitonut. Olen siis joskus osannut tehdä tällaistakin. Itse sidottu kirja on upea lahja ja omassa käytössä esine jonka arvo nousee, koska sen eteen on itse nähnyt vaivaa. Aina kun jotain käsityötä harjoittaa, alkaa enemmän ja enemmän arvostaa todellisten käsityöläisten työtä. Käsityöläisten työn arvostus on toivoakseni nousussa. Itse lupaan tehdä kaikkeni, että niin kävisi.
