kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat 25/01/2019

Kestävä elämäntapa osa I – tuhlaaminen

Hortensiapensas on kestänyt paikallaan jo kymmeniä vuosia

Mitä tarkoitan kestävällä elämäntavalla? Ekologisuus, kestävät valinnat, monitahoisia, hyvin suhteellisia sekä välillä aika masentavia ja pelottaviakin asioita. Miljardööri Ilkka Herlin pohti tämän päivän Hesarissa jotenkin näin: ”…Mutta hyvin hiili-intensiivistä tämä minunkin elämäni edelleen on. Systeemistä on vaikea irtaantua.” Niin. ”Systeemistä on vaikea irtaantua.”

Kirjoittamattakin sen pitäisi olla selvää, mutta tähdennämpä nyt vielä. Pohtiessani kestävää elämää tässä blogissani, en suinkaan yritä esittää, että minä itse olisin ideaali ihminen, jonka kaikki valinnat kestävät lähitarkastelun, mitä tulee hiilineutraaliin elämään tai ympäristön kannalta parhaisiin mahdollisiin valintoihin. Kaikkea vielä. Kirjoitusteni avulla haluan oppia enemmän, haluan pyrkiä ottamaan asioista pikkuhiljaa selvää (muualtakin kuin päivän Hesarista), haluan kilvoitella itseni kanssa.

Olen ollut jo jonkin aikaa ja olen edelleen ehkä keskimääräistä vastuullisempi kuluttaja joissain asioissa, kuten vaatevalinnoissa. Toisaalta en ole vegaani, olen lentänyt paljon ja todennäköisesti tulen vielä myös lentämään, matkustan matkustajalaivoilla, ajan välillä tehokkaalla polttomoottorilla kulkevalla autolla yksin, käytän elektroniikkaa, juon litroittain kahvia ja syön sertifioimatonta suklaata, olen ajoittain ihmisenä hankala ja introverttina sosiaalisesti melko kelvoton usein jne. jne.

Kestävä elämäntapa jos mikä on jatkuvaa kilvoittelua. Se on vastuullista elämää, jossa luontoa ei ajatella vain virkistyksen ja puutavaran tai jalometallien tuottajana. Kestävästi elävä ei kuvittele tietävänsä kaikkea, vaan kääntää takkia uuden tiedon saatuaan. Se on myös vastuullisuutta omasta elämästä, omasta taloudenpidosta ja siitä miten muita kohtelee. Eläimille on helppo olla kiltti. Mutta olepa kiltti sille kanssaihmiselle, joka on sinulle aina kateellinen.

Tässä alla avaan hieman tarkemmin yhtä isoa asiaa, joka on ajanut minut näitä asioita pohtimaan ja oikein bloginkin sen ympärille perustamaan.

Ajoimme kerran Porvoon Kiialasta kotiin Helsinkiin eräistä häistä. Kyydissämme istui vaatesuunnittelija Anne Linnonmaa puolisoineen. Anne Linnonmaa lienee uranuurtaja ekopuuvillaisten neuleiden suunnittelijana ja valmistajana Suomessa, merkki lienee sittemmin jo lopetetun. Oli miten oli, Anne Linnonmaa puhui lähes taukoamatta koko matkan. Hänen puhettaan oli mielenkiintoista kuunnella. Yksi hänen teeseistään jäi erityisesti mieleen, sykähdytti: ”Inhoan tuhlaamista!” En voisi olla enempää samaa mieltä.

Inhoan tuhlaamista. Opiskelin (joskus sotien jälkeen) kokiksi Suomen silloin ehkä arvostetuimmassa ravintolakoulussa. Kouluvalintani oli toiselle vanhemmistani suuri järkytys. Suurtalouskokiksi Kouvolassa opiskellut ystäväni kysyi minulta ”Tuleeks susta gurmeekokki?” ”Tulee, musta tulee gurmeekokki”. Se mitä olisin halunnut kokkina palavimmin tehdä oli työskentely huippuravintolassa. Olisin kestänyt – ja kestinkin – p****n palkan, p****t työajat ja p****n kohtelun, anteeksi kielenkäyttöni.

Mutta se mitä en sietänyt oli raaka-aineiden tuhlaus. Huippuravintolassa salaattikerästä nypitään lehtien kärjet, loput heitetään pois. Tatista kuutioidaan herkullinen malto, loput heitetään pois. No, ajat ovat muuttuneet – ja paljon. Kun poistuin alalta, tv-kokkaus teki nousuaan. Tällä hetkellä kelpaisin ehkä siivoamaan patatiskin alustaa, niin haluttu ala ravintolabisnes on, niin nälkäisiä uudet tulokkaat ovat. Toisaalta lentäisin kuin leppäkeihäs myös sieltä patatiskin siivoojan paikasta, koska en enää sietäisi niitä keittiön egoja ja sitä mielettömän huonoa käytöstä. Ja hyvä niin.

Jep, inhoan siis tuhlaamista. Typeryyden yksi huipentuma on hankkia tavaroita, joista ei pidä huolta. Vastustan pikamuotia, pikasisustamista, muovisia, päivän käytön jälkeen murtuvia liitoksia, pannutonta kahvinkeitintä, joka toimisi hyvin, mutta on hinnoiteltu niin, että uuden kannun ostaminen ei ole kannattavaa, tahallaan huonoiksi ja korvauskelvottomiksi suunniteltuja kodinkoneita, jne. jne. Olen tuhlannut itse paljon, paljon. Kirjoitan tätä postausta tietokonemerkillä, joka vielä 90-luvulla oli tunnettu laadusta ja hyvästä käyttöjärjestelmästään. Tänä päivänä sen laatu on varjo entisestään ja vastikkeettomat hinnat on nostettu yksinyrittäjän ulottumattomiin. Rikkoutuneena se päätyy, luoja tietää minne.

Ja omanlaistaan tuhlaamista ovat myös kaikki ne hukkaan heitetyt mahdollisuudet, sulkeutuneet ja pahat mielet, joita tuollainen yllä mainittu kokkikeittiön hierarkinen, hävettävän huono käytös pahimmillaan saa aikaan.

Krysanteemikimppu jos mikä oli kestävä valinta. Se tuoksuu hyvälle, kesti kuljetuksen pakkasessa ja on kestänyt erittäin hyvin. Ostin sen näet yli viikko sitten Prismasta, ja maksoin siitä vain 1,79. Jos alkaisin kurkistella kukkavihkon hinnan taakse, että miten se voikin olla näin halpa mieleni ehkä muuttuisi. Tätä juuri tarkoitan, monitahoista, usein kipeää.

Krysanteemikimppu maksoi Prismassa 1,79

You Might Also Like

Leave a Reply