kestävä elämäntapa mielenterveys 27/10/2020

Et ole yksin – me kaikki tarvitsemme apua

Hävettää, että meni taas aamulla kuppi nurin. Hävettää, että kiroilin ja huusin. Hävettää, koska näin ei saa tapahtua uudestaan ja uudestaan. Hävettää, että en ole keksinyt ratkaisukeinoa ja päässyt jo eteenpäin seuraavaan vaiheeseen. Hävettää, että olen surkea vanhempi. Hävettää, että en jaksa kuunnella taukoamatonta kitinää. Hävettää, että en osaa olla rauhallinen silloin kuin pitäisi. Hävettää, että olen niin yksin. On oma vikani, että ei ole ketään, jolle voisi soittaa. En voi puhua kellekään, koska varmaan ne soittaa lastensuojeluun.

Naapurit soittaa jo varmaan kohta. Ne katsoo mua pelokkaina. Ne varmaan kuulee kaiken, ja sen takia ne pelkää mua.

Pitäis olla hyvänä esimerkkinä. Ei saa olla huonona esimerkkinä. Pitää auttaa ja huomioida muut.

En jaksa puhua, koska en jaksa sitä enää, että mun tunteet mitätöidään. Helpompi olla puhumatta. En kestä enää sitä musertavaa tunnetta, kun tunteet mitätöidään.

Ei kukaan muu ole näin epäonnistunut – tässäkin. Hävettää, että tästäkin tuli tällainen show, vaikka kaikki on tosi hyvin. Ei saa valittaa eikä miettiä mitään.

Antaa ajatusten tulla ja ajatusten mennä, mutta ei tartuta mihinkään.

Pitää olla välittämättä ja sanoa, ei se mitään! Ketä kiinnostaa mun elämä.

Mielen terveys. Pölynimuri? Mielenterveys. On yhdyssana.

Oletko yksinhuoltaja? Ai, on mies kuviossa. Et oo ajatellut itteäs tappaa? Ei oo viimeaikoina ollut ajatuksissa räiskiä umpimähkään hirvikiväärillä? Meillä on sellainen käytäntö, että autetaan vaan niitä, jotka on jo viillelly itteensä, jonka luottotiedot on Nigeriassa ja asunto veneen alla. Meille on seittemän kuukauden jono ja mullakin niin pieni palkka, joka on muuten sun vika. Täällä Suomessa meidän mielestä on ok jättää perheet yksin, lapset syntykööt ambulanssiin tai kotiin. Synnytykseen ja lapsenpitoon kuule kuuluu kipu ja yksinäisyys. Mitäs läksit. Koska meidän mummokin oli talvisodassa, pitää pärjätä!

Vanhemmat jotka lukee kännykkää eikä luo vuorovaikutusuhdetta lapseensa. Syyllisty, syyllisty! Talvisodassa sitä vuorovaikutusta vasta luotiinkin. Ongelmaperheet jätetään mutta vuorovaikutuksesta me jaksetaan kitistä palstatolkulla. Et ole riittävä! Syyllisty!

Äiti löi luurin korvaan ties kuinka monennen kerran. Se ei koskaan soita takaisin.

Puhelimessa hoidetaan vaan välttämättömimmät asiat. Voi olla, että jollain on oikeasti kiireellistä asiaa. Ei saa juoruta. Kolme tuntia saa puhua vain historioitsija, kuvanveistäjä ja maalari. Ehkä arkkitehti tai lääkäri. Pitää olla kovat meriitit, että saa puhua pitkään puhelimessa.

Sillä on heti kova kiire lopettaa, kun alan kertoa elämästäni ja omista kokemuksistani.

Varmistan vielä, että ymmärrät: Olen varsin pettynyt, koska et ole sellainen kuin haluaisin. Asiat pitää kokea oikealla tavalla, etkö ymmärrä?

Ei saa välittää! Ei saa välittää! Ei se mitään! Olisin kysynyt naapurin numeroa, että voin soittaa surunvalittelut. On oma vikani, että äiti lyö luurin korvaan. Oon paska lapsi, jonka kokemukset ja tunteet on mitättömiä. Pitää pärjätä! Oon aikuinen.

Varmistan vielä että ei jäänyt epäselväksi, että sun arvo mulle on nolla. Olisin halunnut, että oot toisenlainen, käyt Interraililla, opiskelet yliopistossa tutkinnon, jonka jälkeen hylkäät sen turhana, restauroit navetasta työtilat… Nyt oon tosi pettynyt, koska et oo sellainen kun haluaisin.

Surettaa, kun en tule kuulluksi enkä nähdyksi. Hävettää, ei saa surra.

Olen turvasatama ilman turvasatamaa.

Luomusipulit – AILI

Suruja ei ole – ne tehdään. On vain kuolemansuru.

Hävettää, että laitoin naapurille vaan pitkän tekstarin enkä soittanut. Kuka hullu nyt surunvalitteluja esittää tekstarilla. Menen käymään, kun seuraavaksi ajan siitä ohi. Minne ajaisin? Minne menisin?

Kuolemansuru hulvahtaa äkkiarvaamatta, saa kädet tärisemään ja syljen kuohahtamaan. Miksi? Miksi?

Hävettää, että rasvasin naamaa, vaikka olisi pitänyt auttaa lasta pukemaan. Hävettää, että valitsin taas väärin.

Pitää tehdä ensin kaikki valmiiksi ja sitten vaan lähteä.

Harmittaa kun joku oli siirtänyt maskipussin pois autosta. Harmittaa, että en voinut mennä samalla kauppaan. Harmittaa kun en lähtenyt pyörällä. Hävettää, kun huomasin, että olinkin itse siirtänyt sen maskipussin ja meinasin syyttää muita. Se ois ollu siinä pyörässä. Hävettää, että sain sähköpyörän ilmaiseksi lainaan, mutta en taaskaan ajanut sillä, vaikka ei satanut paljoa. Hävettää, että en osaa iloita.

Kiitollisuutta! Kiitollisuutta!

Hävettää, että ajan hienolla autolla. Mulla kuuluisi olla paska auto, koska olen niin paska.

Vien ruokakassin köyhälle perheelle. Ajan sinne hienolla autolla ja nainen näkee sen. Mulla on maski ja jutellaan luontevasti niitä näitä. Yritän olla kuin en oliskaan, että mulla ei olis hienoa autoa. Hävettää, kun huomaan pois ajaessani ajattelevani sitä, että nainen oli lihava. Hävettää, että ajattelen, että köyhän lapsi ei saisi käydä koripallossa. Mullakaan ei oo nyt just rahaa käydä jumpassa. No miksi sitten ajan niin hienolla autolla? Mene halvempaan jumppaan. Mitä valitat?

Mä voisin olla tossa, mutta oonkin tässä.

Hävettää, että autoin kun tarvisin apua itsekin. Hävettää, että ajattelen niin.

Avuntarve on suhteellista. Pitää pärjätä! Ei tässä hätää. Ei saa välittää! Ei se mitään!

En kerro Cybertruck-miehelle. Kerron, koska en osaa valehdella. “Eihän sullakaan ole rahaa. Älä nyt enää vie niitä ruokakasseja”, se sanoo. Totta. Taas se on oikeassa. Rauhoittaa. Ei hätää. Onneksi en kiihdyttänyt autoa ojaan. Se tästä nyt perkele vielä puuttuu.

Olen aikuinen. Pitää olla aikuinen. Pitää arvostaa itseään. Pitää olla tempperamenttia.

Professori Keltikangas-Järvinen arvioi, että tempperamentti on osaksi luontaista, osaksi ympäristön vaikutuksen tulosta.

Me saatiin susta nyt vähän sellainen käsitys, että oot aika arka ja ujo.

Ehkä se siitä paranee.

Ujo on sama kuin vähän tyhmä. Etkö sä nyt urpo tajua mitä biisiä me lauletaan. Älä kävele siitä! Nouse nyt ylös! Istut väärällä tuolilla.

Toivoton tapaus. Mä kyttään tässä ja ojennan sitä tarvittaessa. Ehkä se siitä paranee.

Isä vastaa vuosia kaikkiin viesteihin ok.
– Ollaan täällä Jololla. Sissit toivat onneksi äsken vähän vettä. Pelottaa, päästäänkö kotiin.
– Ok

– Nähtiin äsken Jarkko Nieminen!
– Ok

– Villa Lante ja chiaroscuro. Äsken vedettiin todella onnistunut keikka. Jännitti, mutta mun soolo meni tosi hyvin. Eturivissä istui Alec Aalto, katsoin sitä silmiin. Sillä on aivan upea vaimo. Ilma kun linnunmaitoa. Oisko sit syömään johonkin kivaan paikkaan. Ei muuta kun terveisiä vaan.
– Ok

Enää se ei vastaa mitään.

Pitää olla onnellinen, että on isä.

Vuorovaikuta, vuorovaikuta! Myötäelä! Myötäelä!

Jos sen virheen teet, että näytät uupuneena vihasi me ei puhuta sulle enää koskaan.

Olosuhteet on ihminen itse. On kuule ihan sun oma vika, kun lapses synty ambulanssiin. Meillä on rahaakin enemmän kun koskaan, mutta nyt tähän nimenomaiseen… . Se on kuule täällä Suomessa ihan ok.

Et ole yksin!
Jos vaan jaksat, hae ammattiapua, niin minäkin teen.
On tervettä hakea apua.

 

You Might Also Like

Leave a Reply