kestävä elämäntapa kirjat kuluttajavalinnat kuvitukset 30/10/2019

Kirjamessuilla kirjoja lainaamassa

Minä tykkään nyt – Eppu Nuotio & Liisa Kallio

Tämän vuoden kirjamessujen ehdoton hitti oli kirjastoauto. Ainakin poikani mielestä. Minä tulin vähän merisairaaksi heiluvasta autosta. Olimme messuilla yhdessä myös viime vuonna. Silloin Pupsu viihtyi vaunuissa ja katsoimme Pikku kakkosen show:ta. Show oli vetävä, vaikka tv-ohjelmaa emme olleet vielä katsoneetkaan. Messutapahtuman ainoa miinus olivat lastenvaunuja kyselemättä tieltään tönivät keski-ikäiset vihaiset naiset. Mutta heitähän on Suomessa aina siellä täällä, oli kirjamessuja tai ei. Tänä vuonna kiirehdimme…

kestävä elämäntapa kirjat kotona luonnossa 03/10/2019

Etenevän syksyn kirjavinkki: Sieniä & Ihmisiä

Sieniä ja ihmisiä -kirjan ovat kirjoittaneet Saimi Hoyer ja Petri Salmela, ulkoasun suunnittelu: Petri Salmela

Luulin tietäväni sienistä paljonkin, ennen kuin muutama vuosi sitten ostin Kasvimuseon ja WSOY:n kustantaman Suomen sienioppaan – ja menin harjoittelemaan Dog Design -toimistoon. Tiedän sienistä ehkä hieman keskimääräistä enemmän, mutta silti sienisaaliini rajoittuvat usein tatteihin, suolasieniin, kanttarelleihin, suppiksiin, lampaankääpään, korvasieneen ja mustatorvisieneen. Suomalainen sienikirjo on tätä vinhasti laajempi. Jo pelkkiä haperoita on kasapäin erilaisia, jotkut erinomaisia ruokasieniä, toiset eivät niinkään. Samoin on useita epävarmoja syötäviä…

kotona luonnossa reseptit 03/10/2019

Resepti: Pizzaa metsän antimista

Herkkutattipizzaa

Yhdessä edellisessä kirjoituksessani esittelinkin jo “Helpon hirvipastan”. Jep. Reseptihän alkoi jotenkin näin, että ota pakastimesta jäinen hirvipaisti ja väännä uusi 150 asteeseen. Jokainen perheenemäntä ilahtuu ikihyviksi moisesta “helposta” arjen reseptistä. Aikaakaan ei mennyt kuin vaivaiset nelisen tuntia, siis jos et ollut tehnyt ammattikielellä misoja (tulee ranskankielen sanasta mise en place) eli esivalmisteluja tähän “helppoon ruokaan”. Tottahan toki, misat ovat kunnossa! Jokaiseltahan löytyy jääkaapista kimpale mehevää…

kestävä elämäntapa luonnossa 23/09/2019

Opinel nro 8 ja sienestämisen taide

Opinel nro 8

***yhteistyössä: keittiötarvikeliike Eiring Jotkut asiat jäävät mieleen. 90-luvun loppupuolella tein keikkatyötä Capital Catering-nimisessä ravintola-alan yrityksessä. Eräällä keikalla Kaapelitehtaalla näin Riston kädessä Opinelin kääntöveitsen ja olin heti kysymässä, että mikäs veitsi se tämä on? Pieni hymy. “Tyypillinen ranskalainen tuliaisveitsi”, kuului vastaus. Se oli ensimmäinen kontaktini Opinel-veitsen kanssa. Fanitan ranskalaista käsityötaitoa, muotoilun, laadukkuuden ja perinteiden vaalimista, jota Opinelkin edustaa. Ehkä siksi hetki jäi mieleen. Todennäköisempi syy on…

hidas tilasuunnittelu kestävä tilasuunnittelu kirjat kuvitukset matkailu taide 18/08/2019

Tukholmassa ja aikaa vain yhteen – Millesgården

Lena Andersonin näyttely Millesgården museossa Tukholmassa

Nyt kun lomat alkavat olla ohitse, voikin sitten viimein jakaa omat lomailuvinkkinsä. Tukholman viehätys viikonloppu- tai lomakohteena ei laannu. Ihan lähilomakohteena sitä ei saata pitää, mutta eipä paljon puutu. Voisin hengata kolmasosan omasta lomastani tukholmalaisessa ruokakaupassa ihaillen pakkaussuunnittelua ja brändäystä. Niin tein nytkin, mutta en ihan kolmasosaa vaan pienen hetken verran Karlaplanin tavismarketissa sekä Nordiska Kompanietin Paradiset-ruokakaupassa. Tukholman katukuva ei ole niin täyteen ahdettu mainoksilla…

hyötypyöräily kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat lähipalvelut sähköiset ajoneuvot 11/08/2019

Testiajossa Tern GSD -hyötypyörä Fillarifiilarilta, osa 2.2 – laatikkopyörä vai pitkäperä

Christiania Bike, kuva: HopoHH

***Kaupallinen yhteistyö Pyöräkorjaamo Fillarifiilari Edellistä postausta kirjoittaessani huomasin, että pitkäperäisen sähköavusteella varustetun Tern GSD:n vertailu etulaatikolliseen sähköttömään Christiania Bike -pyörään on aivan oman postauksensa aihe. Vertailu on hiukka hölmöäkin siinä mielessä, että sähköistetty tavarapyörä on niin eri asia kuin tavarapyörä ilman sähköä. Jos tämä seikka unohdetaan, voidaan asiaa hieman pyöritellä ja pohtia. Ajoasento, lastaus ja purkaminen, sateella tai kylmällä ajaminen, talviajo, lapsi edessä vai takana,…

hyötypyöräily kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat lähipalvelut sähköiset ajoneuvot 08/08/2019

Testiajossa Tern GSD -hyötypyörä Fillarifiilarilta, osa 2 – käytäntöä ja pieniä pulmia

Tern GSD sähkötavarapyörä Fillarifiilarilta

***Kaupallinen yhteistyö Pyöräkorjaamo Fillarifiilari Muutaman innokkaan testipäivän jälkeen saamme vieraaksemme herra Oskarin ja pääsemme seikkailemaan Tern GSD:llä ihan tosissaan. Nyt pyörän kyydissä on kaksi lasta ja painoa karkeasti arvioiden noin 60 kg. Alkuperäinen tarkoituksemme on polkaista Kumpulaan uimaan. Kännykkä kuitenkin häviää mystisesti, joten lähdemme päiväunien jälkeen metsästämään kadonnutta luuria takaisin keskustaan. Ternin rungossa on laukkujen alla lippa, johon isompi kyytiläinen voi asetella jalkojaan. Sivulaukut ovat…

hyötypyöräily kestävä elämäntapa kuluttajavalinnat lähipalvelut sähköiset ajoneuvot 26/06/2019

Testiajossa Tern GSD -hyötypyörä Fillarifiilarilta, osa 1 – ensituntuma sähkötavarapyörään

Tern GSD -hyötypyörä lainassa Fillarifiilarilta

*** Kaupallinen yhteistyö: Pyöräkorjaamo Fillarifiilari Tämä viikko on ollut Erityisen kiva viikko! Sain nimittäin juuri ennen Juhannusta testiajoon viiden tähden Pyöräkorjaamo Fillarifiilarilta heidän lippulaivatuotteensa, Tern GSD -hyötypyörän. GSD tulee sanoista Get Stuff Done mikä ei todellakaan ole tyhjää horinaa. Tern GSD on uskomattoman monipuolinen menopeli, johon saa lastattua kaikkiaan 180 kg painoa, mukaanlukien ajaja. Sitä voivat ajaa eripituiset kuskit lapsista aikuisiin 150–199 cm välillä. Tern…

kotona luonnonsuojelu luonnossa 16/06/2019

Luonnonkukkien päivä

Kimpussani ainakin Kyläkellukkaa jaHarakankelloa

Luonnonkukkien päivä taittuu iltaan. Aamupäivän polttava aurinko uhkasi muuttaa oman Luonnonkukkien päivän kimppuni kuin hermostuneena säliseväksi naislaumaksi joka omaa epävarmuuttaan ja hämmennystään koettaa nujertaa sekaansa uskaltautuneen tyynen introvertin nöyryyttävällä päsmäröinnillä. Viileämpi sisäilma ja sakset pelastivat tilanteen. Kirjava joukko asettui lasiseen laakeaan maljaan. Luonnonkukkakimput kannattaa kerätä viileällä, mieluiten sumuisella ilmalla, varhain aamulla tai myöhään illalla. Luonnonkukat lakastuvat nopeasti ja kuumassa paahteessa suorastaan silmissä. Pilvisemmällä ja viileämmällä…

kirpputorilla korjaaminen kotona kuluttajavalinnat lähipalvelut 16/06/2019

Tulin, näin, tingin – leluja ja muita löytöjä huutokaupasta ja pihakirppikseltä

Puinen vedettävä ankka Tupajumin huutokaupasta

Kun muinoin kyselin luottohenkilöiltä mielipiteitä uudesta blogistani, sain myös joitain juttuvinkkejä. Eräässä viestissä toivottiin postausta leluista. Mikä ihana toive ja idea! Viikonloppuna tein mielestäni pitkästä aikaa aika kivan kirppislöydön, vanhat nukenvaunut. Pupsu tykkää työnnellä vaunuja, eikä hänellä niitä ole vielä ollut, joten tartuimme tilaisuuteen. Vaunut lienevät peräisin 1970–80-luvulta. Pyörissä lukee “Kesto”, mutta veikkaisin tekstin liittyvän vain itse pyöriin. Ränsistyneen, mutta siksi juuri jotenkin viehkeän, luonnonvalkoisen…