Suomi on täynnä hienoja, itselleni tutkimattomia matkakohteita. Vaan vahvasti Etelä-Suomeen rajoittunut elämänpiirini pyörii edelleen pientä ympyrää tai tarkemmin sanottuna ellipsiä. Tällä kertaa hypättiin pois ellipsin länsireunalle.
Joulukaupunki Turku tarjosi pikavisiitillä hyhmäisessä sumutepullosateessakin – noh, virkistystä.
Hyvän kahvin ystävälle jokiranta on takuuvarma kohde. Meidän introverttien vakiokahvipaikka Hus Lindmanin Kahvila Fika sijaitsee rauhallisemmassa lokaatiossa joen toisella puolella, Ett Hem-museon vieressä ja Sibeliusmuseota vastapäätä.
Fika on kätketty aarre klassisessa keltaisessa puutalossa, keskellä Åbo Akademin viehättävää yliopistoaluetta. Kesäisin pihassa kukkivat kiurunkannukset. Palvelu on todella miellyttävää ja ystävällistä, kakkuvitriini vie kielen mennessään ja kahvi on taatusti hyvää. Viime visiitillä kahvittelijoiden joukossa oli lisäksi peräti kolme Shiba Inu -pystykorvaa. Mitäpä enää voi toivoa?
Mukulakivisellä Piispankadulla aika hidastuu. Etäämmällä Turun tuomikirkon kello kongaa kahtatoista, on aika siirtyä eteenpäin.
Jos et ole aikeissa istua lounaalla pitkään, etkä välttämättä kaipaa viiniä mutta pidät taiten valmistetusta kalasta, suosittelen suuntaamista Kauppahalliin ja Herkkunuottaan. Herkkunuotan salaatti ei pettänyt tälläkään kertaa. Baaritiskilounas ei aina puolla paikkaansa, mutta se hauska puoli siinä on, että samalla hinnalla saa seurata kokkien saumatonta tiimityöskentelyä ja kuunnella henkilökunnan ja kantisten sanailua Turun murteella.
Palvelu on iloista ja kaikenikäiset huomioivaa. Homma pyörii eteenpäin kuin liukuhihnalla: täällä nautitaan, mutta kun lautanen on nuoltu ja jälkkäritoffeet nautittu, on aika antaa tilaa seuraaville. Baaritiskille on luontevaa tulla lounastamaan myös yksin, jos vierastaa täpötäysiä lounaspaikkoja.
Perinteinen Turun treffipäivämme oli tällä kertaa tosiaan melkoisen lyhyt pyrähdys. Loppupuolella aloin kuulla marinaa kylmyydestä. Herra oli varustautunut pelkällä ohuella toppatakilla. Tiedänpä siis ainakin mitä teen niillä kaikilla lankakorissa lojuvilla alpakkalangoilla.
Lyhyellä googlettamisella selviää, että Turussa on joulun alla useita mielenkiintoisia joulumarkkinoita, joista voi vain käydä nauttimassa tunnelmasta ja juoda glögit tai kannattaa paikallisia pientuottajia. Nyt juoksimme läpi Vanhan Suurtorin joulukojut.
Nämä markkinat eivät ole vielä niin onnistuneesti brändätty kuin Senaatintorin Tuomaan markkinat. Tihkusateessa seisovia myyjiä kävi vähän sääliksi. Avoimet kojut eivät suoneet suojaa sateelta.
Lammastuotteiden ystävät löytävät täältä takuuvarmasti persoonallisia tuotteita. Myös tammivihtoja ja puksipuusta solmittuja kransseja olisin halunnut, mutta minua kiskottiin eteenpäin. Käteiset oli tuhlattu ja pankkiautomaatille säntääminen ei väikkynyt mielessä realistisena vaihtoehtona.
Sen verran hullu olen, että ikkunashoppailen kuitenkin mieluummin täällä tihkusateessa kuin vaikka Kauppakeskus Triplassa. Mieluiten tekisin sen tietysti rauhassa.
Mutta ostinko mitään?
No en ostanut, mutta sain lahjaksi pipon.
Pipo on sitten vaikea artikkeli. Nykyisen piponi metallikiinnikkeinen tupsu painaa niin paljon, että kun puolittain juoksen joka paikkaan, se putoaa päästäni. Keksitkö mitään ärsyttävämpää kuin vaate jota saa kiskoa paikalleen koko ajan?
Vuonue on tuotteissaan suomenlampaanvillaa hyödyntävä paimiolainen brändi. Tuotevalikoimaan kuuluu ainakin taljoja, lankoja, pipoja ja muita neulottuja asusteita, kanansulista valmistettuja korvakoruja sekä uutuutena Suomessa valmistettavat huopakengät, joissa on luonnonkumipohja.
Surkea valokuvani ei anna tuotteille oikeutusta, mutta katsokaapa tuota tunnusta: niin yksinkertainen, kaunis ja kertoo tuotteidensa tarinaa. Vuonuen Piia kertoi ostavansa lammastarhureilta villaa, joka muuten menisi luultavimmin polttoon.
Vuonuen yhtenä tavoitteena on suomalaisten eläinten maatiaiskantojen säilyttäminen. Sulkakorujen uniikit sulat ovat tilan piikkiöläisestä maatiaiskanakannasta. Pohjoismaissa oman maan lampaiden villan talteenotto ja hyödyntäminen on kasvava trendi, jota seuraan mielenkiinnolla.
Minulle ei kuulemma sovi tuo kylmähkö vaalea harmaa josta tykkään niin paljon, päädyin siis pitkähkön sovittelun jälkeen kauniiseen vaaleanruskeaan pipoon. Halusin pipooni vaalean lohen värisen tupsun.
Kun autolle päästyämme sain vihdoin uuden piponi kylmä-Kallelta takaisin, tavasin ilahtuneena tuotetiedoista, että pipontupsu oli saanut värinsä metsäsienistä <3
